Muinaislintu

Muinaisen linnun mysteeri

Muinaislintu on olento, joka herättää kunnioitusta jo kaukaa katsottuna. Se ei ole pelkkä lintu muiden joukossa, vaan elävä muisto menneistä ajoista. Sen pesimäpaikat sijaitsevat paikoissa, joihin tavallinen kulkija ei eksy, kuten Smaragdilehvästön huipulla tai kadonneiden temppelien raunioilla, joissa hiljaisuus on lähes käsinkosketeltavaa.

Sen sulat ovat tämän olennon merkittävin ominaisuus. Ne eivät ainoastaan näytä upeilta, vaan niillä on kyky hylkiä vettä ja likaa täydellisesti. Tästä syystä tutkimusmatkailijat ovat vuosisatojen ajan etsineet näitä lintuja toivoen löytävänsä edes yhden pudonneen sulan. Linnun pyydystäminen on ankarasti kiellettyä viidakon lakien mukaan, mutta irronneet sulat ovat arvostettuja aarteita.

Käyttäytyminen ja elintavat

Toisin kuin monet muut viidakon vaaralliset asukkaat, kuten Viidakkotiikeri, Muinaislintu on luonteeltaan rauhallinen ja jopa ujo. Se viettää suurimman osan ajastaan tarkkaillen ympäristöään korkealta oksalta, usein piilossa tiheän kasvuston takana. Sen laulu on melankolinen mutta kaunis, ja se kuuluu yleensä vain aamunkoitteessa, kun sumu vielä peittää Kuiskaavan joen rannat.

Sen ravinto koostuu pääasiassa harvinaisista hedelmistä ja pienten hyönteisten toukista, joita se poimii taitavasti puiden kuoren alta. Havaittaessa vaaran se ei yleensä lennä heti pois, vaan luottaa suojaväritykseensä, joka muuttuu valon mukaan lähes näkymättömäksi. Vasta kun uhka tulee liian lähelle, se levittää valtavat siipensä ja katoaa lehvästön suojiin yhdellä voimakkaalla siiveniskulla. Kerrotaan, että linnun näkeminen tuo hyvää onnea selviytyjälle, joka kamppailee viidakon haasteiden keskellä.